torstai 22. tammikuuta 2015

Äitys ja kaikki sen mukana

Äitiys, sana mitä oon hahmotellu päässäni jo monen kuukauden ajan ei oikee vieläkään kunnolla aukea. 
Tiedän siis kyllä mitä kaikkea se on ja mitä siihen liittyy mutta sen hahmottaminen on vieläkin hakusessa. Sinäänsä se ei kyllä ole mikään ihme koska lapsi on kuitenkin vast 1kk:n ikäinen, joten paljon on siis viel opittavaa, koska lapset kuitenkin on aina niin erilaisia. Vaikka oisit "varautunu" mihin tahansa, niin silti kaikki uus yllättää.
Odotan kyllä innolla sitä kaikkea kehitystä mitä pääsen oman pikkuisen kanssa kokemaan ja totta kai kasvamaan tytön mukana joka hetkessä koko ajan vain lisää ja enemmän.

Nyt kun vain sais oman pikku luukun meille niin oisin enemmän kuin tyytyväinen. Hakemuksia laiteltu sinne ja tänne. Toivottavasti tärppäis ja pian, ei meinaan tää äidin nurkissa asuminen enää oikein maistu. Haluun oman kodin ja alkaa elää kunnolla omaa elämää. Omilla säännöillä ja omilla ehdoilla.

Ja isona plussanahan siinä ois se että jos saan asunnon siltä alueelta miltä olen pääosin hakenut (oon siis hakenu laajemminkin, totta kai) niin lapsen isä ois lähellä ja kaikki muutkin keskustan palvelut. Mitä nyt neuvolan täti vaihtus mutta se nyt on voi voi. :D

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Best X-mas EVER!

Mieletön viikko takana. Viikko sitten en osannut odottaa mitään tällästä, ennen ku sit kahen aikaan la-su yönä tajusin et nyt tuli lähtö. Kolmelt sit äitin kanssa auton nokka kohti Hyvinkään sairaalaa. Aika ei oo IKINÄ menny niin nopeesti ku sillon ja kappas kummaa... 3 yli 8 aamulla kuulu sulonen ensi rääkäsy mun kauniin tyttären suusta.

Kyllä voi kyllä! Mä olen nyt ihan oikeasti Äiti, ja tää fiilis ja tunne on aivan järisyttävän upea!

Tervetuloa maailman rakas Jessica <3

tiistai 22. heinäkuuta 2014

part 1

Nyt vihdoin sain uskalluksen kirjottaa sen tänne ja purkaa ajatuksia ja tunteita mitkä on päässy patoutumaan tässä muutaman kuukauden aikana. Ja vaikka niitä kuinka miettii ja yrittää kasata edes jotenki järkeväks en pääse alkua pitemmälle ilman itkua.

Ikävä painaa mieltä koko ajan ja jotkut asia saa mut itkemään ihan hillittömästi.
Rääkkään itteeni kattomalla vanhoja kuvia ja kuuntelemalla tiettyjä biisejä, tiedän ettei se auta mitään nyt eikä koskaan, mutta en vaan omalla tavalla osaa päästää irti. Satutin ihmistä joka oli (ja on edelleen) mulle tärkeintä maailmas. Se mun tuki ja turva kaikelta pahalta. Tiedän jo nyt et tuun katuun sitä huhtikuussa tehtyä päätöstä aina. Oon katunu jo nyt n. 4kk.
Oon puhunu ihmisen kanssa asioista, ja se mikä on 100% nii on se ettei enää ikinä palata yhteen.
Silti jaksan elätellä toiveita siitä paremmasta ja yhteisestä elämästä tän ihmisen kanssa, vaikka se ajatus on tuhoon tuomittu. Mutta se on ainoo mikä jaksaa tällä hetkel kantaa mua eteenpäin.

Ikävä ja ahistus yhditettynä siihen että tuun viikon olemaan yksin kotona et ole todellakaan hyvä yhdistelmä.
Siihen kun viel lisää kliseiset rakkauslaulut nii not good.

"The time has come
For closing books and long
Last looks must end

And as I leave, I know that
I am leaving my best friend
A friend who taught me right from wrong
And weak from strong that's a lot to learn

What can I give you in return?
If you wanted the moon
I would try to make a start but I
Would rather you let me give my heart
To sir, with love"

Nyt sain vihdoin osan tänne purettua.
Vielä joskus saan kaiken ulos ja opin kantamaan vastuun siitä et tuhosin sen ainoan ihmissuhteen jolla on perheen ja ystävien lisäks ollu KOSKAAN mitään merkitystä.

Näihin tunteisiin ja kyyneliin......